Vanhoja juttuja
Clifton Sextet on helsinkiläinen, viisihenkinen yhtye, joka soittaa suomenkielistä rockia. Ennen levytyssopimuksen allekirjoittamista yhtye ehti julkaista viisi omakustanne ep:tä muutamassa vuodessa, ja kasvaa kolmihenkisestä äänitysprojektista oikeaksi bändiksi.
Bändin perustaminen
Joskus aika kauan sitten tapasin Vessin ja Juho-Antin muutettuani maalta kaupunkiin. Tapasin myös Timon ja Samin, mutta eri yhteydessä, ja kun perustimme tämän yhtyeen, ei poikia heti ymmärretty pyytää mukaan.
Vessi ei vielä tuolloin ollut se monitaitoinen rock-tuottaja, joka siitä on sittemmin tullut, mutta Vessi osasi äänittää, ja minulla oli tolkuton hinku saada nauhoitettua biisejäni, joita olin kirjoittanut yläasteelta saakka. En muista miten, mutta Vessi oli sen verran ylipuhuttavissa, että suostui äänittämään kanssani musiikkia. Juho-Antti oli maailman paras kitaristi jo tuolloin, joten pyysimme häntä mukaan.
Ensimmäiset omakustanteet
Aloimme tehdä Tiesitkö tämän minusta? -EP:tä 2002. Emme osanneet paljoakaan siitä mitä nykyisin osaamme, mutta valtava innostus ja riemu tarttui silti äänitteeseen. Siinä EP:ssä oli paljon hyvää, vaikkei se teknisesti ollutkaan suunnattoman ammattitaitoinen. Ykkös-EP:mme valittiin Soundissa kuukauden demoksi. Se antoi intoa.
Kakkos-EP Ennen seitsemää julkaistiin kesäkuussa 2004.
Bändi kasvaa
Kolmannen omakustanne EP:n Kenen luona olit yötä? tekemisestä innostuttuamme - vuonna 2005 - päätimme hankkia basistin ja rumpalin, että pääsisimme jauhamaan rockia myös livenä. Juho-Antin ehdotuksesta pyysimme mukaan Samin ja Timon. Jo ensimmäisistä yhteisistä treeneistä lähtien tajusimme, että bändi oli saanut todellisia vahvistuksia. Nyt sanoisin, että Timon ja Samin liittymisen myötä meistä tuli oikea bändi.
Kesällä 2006 aloimme äänittää ensimmäistä kertaa uudella kokoonpanolla ja tammikuussa 2007 julkaistiin neljäs C.S.:n omakustanne-EP Tästä paikasta suoraan ylöspäin.
Tulos oli valmiimpi kuin aikaisemmin, ja sai myös paremman vastaanoton. Saimme soittaa loistavia keikkoja keväällä 2007. Julkkarikeikka Korjaamolla oli loppuunmyyty ja meidät pyydettiin lämmittelimään 22-pistepirkkoa. Hauskaa oli.
Metsästimme voiton YleX:n demoraadissa ja toisen sijan seuraavan viikon Himotuimmat-äänestyksessä. YleX julkisti joulukuussa, että Clifton Sextet oli vuoden eniten Himotuimmat-ääniä kerännyt demovoittaja. Myös Rumba muisti Clifton Sextetin EP:n toisena kahdesta demosta vuoden 2007 –parhaat muistelujutussaan.
Huomasimme, että pienestä äänitys- ja biisinkirjoitusprojektistamme oli tullut ihan uskottava yhtye, josta tiesi jo moni muukin kuin vain ystävämme.
Levyä tekemään
Keväällä 2007 saimme jälleen huomioita Rumbassa ja YleXillä, ja saimme soittaa hienoja keikkoja. Levy-yhtiötkin kiinnostuivat.
Asiat menivät mukavasti eteenpäin ja allekirjoitimme kahden albumin sopimuksen Bonnier Amigon kanssa, ja Egotripin rumpali Sampo Haapaniemi innostui projektista ja lähti mukaan tuottajaksi. Syyskuussa 2007 alettiin tehdä ensimmäistä levyä, joka julkaistiin 24.9.2008!
-Juho Vanhatalo / C.S.

